Lievästi mieletön

Joka päivä, joka ilta vain enempi

2011-09-30T23:33:00.005+03:00

Inspiroiduin Jutta Ruonansuun blogitekstistä niin, että haluan itsekin kirjoittaa vastaavan. Olen kiitollinen ystävälleni, joka kertoi tänään, että ei koskaan kannata sanoa minun pitäisi vaan minä aion. Jos kyseessä on jokin oikein miellyttävä asia, kannattaa sanoa minä haluan. Eli siis nyt minä haluan kirjoittaa asioista, joista olen kiitollinen.

Kiitos, että minulla on elämä, jota nyt elän. Kiitos tästä hiljaisesta ja rauhallisesta hetkestä, jonka saan viettää kotonani. Kiitos, että sitten kun minua väsyttää, saan mennä heti nukkumaan. Kiitos, että minulla on hyvää kivennäisvettä lasissa. Se vesi poreilee kauniisti, kun sen laittaa valoa vasten.

Kiitos, että olen voinut kertoa kaikille ystävilleni, mikä minua ahdisti vielä hetki sitten. Kiitos, että ystävät ymmärtävät eivätkä lähde pois. Kiitos heille, jotka vuosi sitten ottivat minut luokseen nukkumaan, kun kotona oleminen itketti niin, ettei saanut unta. Kiitos kaikille, jotka ovat auttaneet minua ymmärtämään, kuka minä olen. Kiitos, että olette olleet mukana.

Olen käpertynyt punaiseen peittoon, joka tuoksuu mieheltäni ja minulta, meidän kodiltamme. Kiitos kodintuoksusta peitossa. Kiitos, että minulla on yhteinen koti miehen kanssa, jota rakastan. Kiitos, että kun olen nukkumassa, mieheni tulee kotiin ja kömpii viereeni. Kiitos, että saan päivittäin elää tämän ihmisen lähellä.

Kiitos miehestäni, joka on auttanut minua luottamaan jälleen elämään. Kiitos, että hän on opettanut minut rakastamaan. Kiitos, että hän voi jakaa kanssani elämäni ja elämänsä. Kiitos miehestä, joka arvostaa minua ja jota minä arvostan. Kiitos, että hän pysyy vierelläni huonoimpinakin hetkinä.

Minulla ei ole kiire. Kiitos, että saan ottaa itselleni tämän hetken kirjoittaakseni tätä tekstiä, eikä minulle tule huono omatunto.

Kiitos, että minulla kuitenkin on asioita, joita tehdä. Kiitos, että olen saanut opiskella nämä kaikki 254 opintopistettä. Kiitos, että minulla on kiinnostava ja tärkeä graduaihe, jota tutkia. Kiitos, että minulla on työ, jota tehdä. Kiitos, että se työ on äärimmäisen kiinnostava ja antoisa.

Kiitos, että kykenen harrastamaan liikuntaa. Kiitos, että tänään oli kaunis päivä pyöräillä. Kiitos, että lihakseni ovat kipeät eilisestä kuntosaliharjoittelusta. Kiitos, että kuntosali on aivan tässä vieressä. Kiitos, että jaksoin mennä sinne eilen. Kiitos, että menin kuntosalille, vaikka minulla oli tekosyy olla menemättä.

Kiitos ilta-auringosta, joka valaisi oranssinhehkuisena makuuhuoneen. Kiitos, että parvekkeella on lämmin. Kiitos, että sain tänään kävellä ulkona tutkimassa sen talon pihaa, johon olen muuttanut. Kiitos, että vaikka olen monesti kulkenut pihan ohi, saatoin nähdä pihalla uusia asioita.

Kiitos, että voin mennä kohta parvekkeelle istumaan kodintuoksuisen peiton kanssa itkemään pienille asioille. Kiitos, että ainoat murheeni ovat pieniä asioita.

Nukkuin.

2010-02-07T23:06:00.006+02:00

Hiljenin taas aika pitkäksi hetkeksi. Elämä meni menojaan.

Koska on muotia ottaa kuvia elämästään ja esitellä niitä blogissa, minäkin voisin nyt tehdä niin. Varsinkin, kun kaikkea erityislaatuista tapahtui. Täytyi napata niistä todisteet.

Katsokaa ja ihailkaa:

Häpeäkseni täytyy tunnustaa, että tein sen valmiiseen piirakkataikinaan. Ja oliivitkin oli valmiiksi pilkottu. Pitääkö tuollaisen antaa hyytyä tai jotain ennen kuin sitä syö? Nyt en uskalla koskea siihen.

Kaikilla alkaa olla nykyään järkkäri, niin myös minulla. Ostin Canonin 450D:n ja tajusin vasta sitten, että tällaisestahan minä olen aina haaveillut. Kanssani samassa asunnossa majaileva wow-addikti ei tykkää, kun olen saanut talteen hänen tiukimmat taisteluilmeensä. Ja salamavalo kuulemma häikäisee liikaa.

Menin ihan vapaaehtoisesti ulos ja nautin siitä, että jalkani upposivat lumihankeen polven korkeudelle. Otin sitä käsiini ja tunnustelin. Lumi on ihanaa. Sen upottavan pehmeässä kylmyydessä on jotain rauhoittavaa.

Modulaarisia kokonaisuuksia oomme kaikki?

2009-09-17T08:27:00.005+03:00

Tietojenkäsittelytiede on varsin jännää. Ensinnäkin siksi, että istun kurssin ensimmäisellä luennolla, ja sen piti alkaa vartti sitten. Kai täällä jotain tapahtuu kohta. Parempi tapahtua, sillä heräsin kerrankin kahdeksaksi luennolle.

Tai sitten laitoksen resurssit ovat loppuneet juuri tänään. Otin tämän sivuaineeksi, koska valittavana oli digitaalisen median suuntautumisvaihtoehto, mutta tänä vuonna kursseja ei järjestetä.

Ohjelmoinnin kurssi on alkanut jo aiemmin. Olen oppinut tähän mennessä, että me kaikki olemme moduuleja. Ja että ihminen osaa ihan käsittämättömästi asioita ihan automaattisesti, kun taas tietokoneelle pitää ohjelmoida kaikki ihan valtaisan tarkasti. Ei se osaa edes valita kolmesta luvusta isointa, vaan vain kahdesta. Ihan kiva olla ihminen ja vielä humanisti.

Nyt tänne tuli jokin kalju nuori mies. Se on varmaan luennoitsija.

"Tällä kurssilla käsittelemme psykologisia näkökulmia kyberavaruuteen."

Juhannusta me juhlitaan

2009-03-10T21:09:00.000+02:00

Miksiköhän viimekesäinen juhannusuutinen on tämän päivän luetuimpien juttujen joukossa Kalevan nettisivuilla? Aluksi luulin, että se oli julkaistukin tänään. Luin hämmästyneenä, että onko tässä nyt jokin juju tai kompa. Että ihmiset ovat kuolleet jo valmiiksi juhannukseksi.

Onkohan joku laittanut jostain syystä esimerkiksi irkissä linkin kiertoon, ja siten ikivanha juttu on päässyt tämän päivän aikana päivän luetuimpien listalle? Vai ovatko ihmiset alkaneet tehdä juhannussuunnitelmiaan ja löytäneet masentavan uutisen viime juhannuksesta?

Kokeilkaapa huviksenne kirjoittaa googleen hakusanat juhannus ja Kaleva.

Vähänks Tom on kova!

2009-03-08T21:53:00.000+02:00

"Koomikkoset?" on taas uusi esimerkki mielenkiintoisesta otsikointi-ilmiöstä Ilta-Sanomissa. Juttu kertoo siis Nina ja Timo T.A. Mikkosen perheestä, joka aiotaan jostain todella käsittämättömästä syystä kohta äänestää ulos televisiosta. Otsikko on keksitty Mikkoset-nimen ympärille sanaleikiksi, ja sukunimi on ollut aivan pakko merkitä punaisella, jotta sanaleikki aukeaisi varmasti tyhmimmällekin.

Minua ärsyttää tällainen otsikointityyli kaikin puolin. Ensinnäkin sanaleikkien hauskuus piilee monesti siinä Suuressa Hoksaamisen Hetkessä, kun yhtäkkiä tajuaa jutun jujun. Ei ole mitään hoksaamista, jos jutun juju on suurin piirtein alleviivattu, ja on kirjoitettu viereen, että naura tässä. Mitä sanoo fennistiikan yliguru Marketta Harju-Autti siihen, että osa sanasta merkitään tehosteeksi eri värillä?

Se on Ilta-Sanomien puolustukseksi sanottava, että tuollaiset otsikot kyllä toimivat hyvin jutun mainoksena, sillä ne kiinnittävät väistämättä huomion. Sitä paitsi onhan kaikki sanoilla leikkiminen aina fennistihuumoria. Silti ärsyttää tuollainen.

Kaikesta ei kannata kirjoittaa

2009-03-06T17:37:00.001+02:00

Lehtityön myötä oppii katselemaan maailmaa uusin silmin. Näkee joka puolella mahdollisia juttuaiheita, uusia ilmiöitä, joita pitäisi voida selittää ihmisille lehtijuttujen kautta. Vastavuoroisesti taas sellaiset asiat, jotka eivät ole aiemmin kiinnostaneet, alkavat kiinnostaa heti, kun niistä on tehnyt jutun. Seuraa keskustelua aiheesta ja tuntee tietävänsä siitä jo paljon, kun yhden lehtijutun takia joutui ottamaan siitä selvää.

Nyt näen joka puolella koirankakkaa, kun menin tekemään siitä jutun. Aiemmin en ollut kiinnittänyt siihen mitään huomiota, mutta nyt jokainen ruskea läntti hyökkää tienpientareelta silmään.

Tuli puhdistaa.

2009-03-05T18:47:00.000+02:00

Jokin valkeni.

Jos talo on läpeensä homeessa ja lahonnut, voi olla parempi polttaa se. Sen jälkeen voi lähteä rakentamaan uutta ja parempaa tilalle tai kylvää ruusuja raunioille.

Eräs hyvin temperamenttinen ystäväni sanoi, että ystävyys täytyy uskaltaa rikkoa. Suhtauduin siihen hieman epäillen. Minä en koskaan halua rikkoa mitään. Olen aina asennoitunut niin, että jos ei tule repiviä riitoja, kaikki on mennyt hyvin. Silti tarvitsen myrskyä ja suuria tunteita. Siinä on ristiriita, ja siksi kai ahdistun.

Takaisin asiaan. Ehkä ystäväni oli oikeassa. Joskus jokin suhde voi olla jo sellaisessa tilassa, että voi olla parempikin toivottaa toiselle hyvää loppuelämää. Sen jälkeen seuraa kausi, jolloin hyvät loppuelämät on toivotettu. Ehkä sitten voi varovasti alkaa rakentaa ystävyyttä uudelleen. Mutta näin vain äärimmäisessä tilanteessa.

Näytä kavereidesi tilapäivitykset

2009-02-15T19:13:00.000+02:00

Iltapäivälehdetkin ovat alkamassa huomata Facebookin arvon stalkkausvälineenä. Ilta-Sanomat on napannut uutisen Anne-Mari Bergin sairaalareissusta suoraan pimun Facebook-sivustolta.

"Flunssa muuttu sit keuhkokuumeeks. En vastaa puheluihin koska jouduin jäämään sairaalaan. Kaikki ens vkon meetingit peruttu, lukee Bergin Facebook-sivuilla", Ilta-Sanomat kirjoittaa. On oikeastaan hyvin jännää, että pelkkä Facebookissa mainittu asia riittää uutiseksi, eikä itse Bergiä edes tarvitse saada kiinni asiaa vahvistamaan. Varmaankin IS on sitten seurannut Bergin profiilia pitkään ja on varma siitä, että profiili kuuluu juuri tälle todelliselle Anne-Mari Bergille.

No niin. Toimittajien kannattaa mitä ilmeisimmin lisätä julkkiksia Facebook-kaveriksi, jolloin valmiit tiedotteet julkkisten uusista edesottamuksista tulevat suoraan News Feediin. Sieltä voi sitten poimia ne parhaimmat.

Mutta eihän julkkisten stalkkaaminen eroa Facebookissa kenenkään muunkaan stalkkaamisesta. Eikö samantyyppistä sosiaalipehmopornoa olekin juuri se, että näemme kavereidemme, tuttujemme ja puolituttujemme uusimmat kuulumiset suoraan koottuna uutissivullemme News Feediin? Näemme sieltä, kuka kulloinkin on ilmoittanut eronneensa tai menneensä kihloihin, tai mitä kukakin aikoo tehdä tänään tai teki eilen.

"I don't want to see some guy's erection flying at my eye."

2009-02-07T02:10:00.000+02:00

Kävin katsomassa 3d-leffan elokuvateatteri Starissa. Oli aika hämmentävää katseltavaa. Kaveri vitsaili, että kohta varmaan tehdään 3d-pornoa.

Noh, sitähän on jo tekosalla.

Sittenkään en saanut sanotuksi

2009-02-03T17:26:00.000+02:00

Kävelin kaupungilla ja olin vihainen. Kaikkialla oli muistoja, jotka suututtivat minua. Niiden takia muistin, mitä tein väärin. Olin tehnyt ja sanonut pahasti, kyräillyt, tarkkaillut, vaatinut selityksiä - ja sitten itse ollut aivan yhtä epäilyttävä. Olin satuttanut ja kostanut silloin, kun olisi pitänyt yrittää pelastaa. Lapsellisuus voitti.

Olin myös katkera ja harmissani. Miten tässä saattoikaan käydä niin, että nyt joku ihminen, jonka ansiosta tämä kaupunki on näin täynnä muistoja, ei enää muistele niitä kanssani? Hän sanoi, ettei hänelle tule ikinä mitään mieleen. Etteivät ne muistot hetkauta mitenkään. Hänen mielestään ei ole mitenkään surullista, että asiat ovat nyt kuten ne ovat. Oli kivaa, mutta nyt kävi näin.

Eikö sillä tosiaan ole mitään merkitystä, mitä joskus ennen oli? Eikö sen takia kannattaisi vielä yrittää olla ystävä?

Tulivat myös mieleen asiat, joiden takia koen edelleen, että minua on kohdeltu huonosti. Vaikka kohtelin itsekin huonosti, silti tunnen, että minuakin potkittiin päähän anteeksiantamattomasti. Olen vihainen, sillä minusta tuntui, että sallin sen silloin. Sitten, kun lopulta suutuin täysin ja raivosin oikein kunnolla, se toinen tunsi itsensä niin verisesti loukatuksi, ettei voi ikinä antaa sitä anteeksi.

Minäkään en ikinä anna kaikkea anteeksi, mutta silti tämä hiljaisuus kuristaa minut hengiltä. Silti itken jatkuvasti jotain sellaista, jonka pitäisi nähtävästi minullekin olla jo aivan samantekevää.

Jos kysyy jotain, josta toinen ei halua puhua, voisi se toinen ainakin sanoa, että eipä nyt puhuta tästä. Ja jos oikeastaan tiedän jo vastauksen, haluaisin siihen vahvistuksen. Nyökkäyskin riittää.

Epävarmuus, hiljaisuus.

Tappavat.

Muistatko kun leikimme teleporttausta ja telepatiaa?

2009-02-01T14:16:00.000+02:00

Atomin tila on siirretty metrin päähän toiseen atomiin. En ymmärrä siitä puoliakaan, mutta jos se kerran on teleportaation läpimurto, sen on oltava jotain todella hienoa. Ainakaan "mitään fyysistä ominaisuutta, kuten hiukkasia" ei ole siirretty.

Pienenä pelasin Wormsia ja luulin, että teleportteja on oikeasti olemassa. Haaveilin olevani isona niin rikas, että voin siirtää fyysiset ominaisuuteni paikasta toiseen silmänräpäyksessä. Se tuskin toteutuu vielä vähään aikaan, vaikka jotakin kvanttitiloja onkin jo siirretty. Mitä sitten ovatkaan.

Kyllä, olen edelleen humanisti. Sen verran olen kuitenkin joskus lukenut Tieteen Kuvalehteä, että olen huomannut kvanttifysiikan olevan aika mielenkiintoista. Hiukkaset ovat ikään kuin kytköksissä toisiinsa, vaikka ne olisivat toisella puolen universumia. Jos toinen muuttuu jollain tavoin, toinenkin muuttuu samanlaiseksi ja ilman viivettä. Näin sen olen ainakin humanistiaivoillani käsittänyt, joku insinööri korjatkoon.

Jotkut liittävät kvanttifysiikan telepatiaan. Senkin luin Tieteen Kuvalehdestä. Jos kerran atomit seuraavat toisiaan, mikseivät ihmisten mieletkin jollain kumman tavalla voisi.

Esimerkiksi psykologi Marios Kittensin tutkimuksessa koehenkilöt jaettiin pareihin, joissa toinen oli lähettäjä ja toinen oli vastaanottaja. Parit pantiin eri huoneisiin niin, että he eivät voineet nähdä tai kuulla toisiaan. Lähettäjälle näytettiin 15 minuutin ajan sattumanvaraisin väliajoin valonvälähdyksiä, ja samalla mitattiin sekä hänen että vastaanottajan aivosähkötoimintaa. Vastaanottajan aivojen näköaistimusta käsittelevät alueet aktivoituivat, vaikka hän ei edes nähnyt välähdyksiä.

Toisessa kokeessa taas lähettäjälle näytetään kuvaa, josta hän yrittää kertoa ajatusten voimalla vastaanottajalle. Sitten vastaanottajalle näytetään neljä kuvaa, joka vastaa hänen mielessään kokeen aikana olleita ajatuksia. Keskimäärin 32 prosenttia kuvista on mennyt oikein. Sattumanvaraisesti valitessa kuvista pitäisi mennä oikein vain 25 prosenttia.

Mene ja tiedä, mutta vaikuttaa silti mielenkiintoiselta. Itse kun jaksan vieläkin ihmetellä, miten eräät ihmiset ajattelevat edelleen juuri samalla tavoin kuin minä. Ei tarvitse oikeastaan edes puhua, kun toinen jo puhuu puolestani.

Ei ole ketään kelle soittaa

2009-02-01T13:48:00.000+02:00

Tänään aion valittaa.

Kaiken piti olla täydellistä. Riisuunnuin ja venyttelin vähän. Naureskelin hetken peilissä näkyvälle alastomalle keholleni. Viikon rentoutumishetki, ajattelin. Astelin eteenpäin, kylmä lattia. Avasin oven, kylmä sauna! Pyörittelin kiukaankiviä hämmentyneenä käsissäni.

Ei kait siinä. Jokin oli nyt mennyt pieleen, eikä olisi tarvittu kuin soitto huoltoyhtiölle, niin saisin mielenrauhan. Mutta mihin numeroon olisin soittanut? Alakerran eteisestä oli kadonnut lappu, jossa näkyy huoltoyhtiön päivystävä numero. Siihen soitin silloin kerran, kun avaimet jäivät sisälle. Jäljellä on enää mystinen alueisännöitsijän numero. Siihen ei tietenkään saanut yhteyttä, joten valituksenpurkaukset jäivät sisääni.

Mitä jos joku joskus unohtaa avaimet sisään, pyörävaraston ovi ei mene lukkoon tai tulee vesivahinko? Kelle voi soittaa, jos päivystävää talkkaria ei enää ole olemassa?

Laulelehan siinä vähäsen

2009-01-26T20:41:00.000+02:00

Olin viime viikolla juuri sellaisessa työhaastattelussa, kuin haastattelujen minusta pitäisikin olla. Haastattelija otti päivälistan esiin, pyysi valitsemaan kolme juttuaihetta ja käski pohtia, miten lähtisin toteuttamaan niitä. Minusta haastattelu mittasi juuri oikeaa asiaa eli journalistisen työprosessin hallintaa.

Olen kuullut varsin epäilyttäviä kertomuksia muista työhaastatteluista. Esimerkiksi Iltalehden haastattelussa oli pyydetty laulamaan. Tosin ymmärrän kyllä, että sillä varmasti mitattiin heittäytymistä ja rohkeutta, jotka ovat melko tärkeitä toimittajan työssä. Eikä haastattelija kuulemma olisi pyytänyt laulamaan, ellei toimittajakokelaan cv:ssä olisi lukenut harrastuksena laulaminen.

Maikkarilla taas näytetään tunnettujen henkilöiden kuvia ja pyydetään tunnistamaan ne. Pöyristyttävää! Itsellänihän on huono kasvo- ja nimimuisti. Saatan ehkä muistaa, että joku teki jotain, mutta en muista, mikä tämän herra subjektin nimi sitten oli. Sitä paitsi uskon siihen, että nykyään toimittajan on helpompi löytää nopeasti taustatietoja ja henkilöiden nimiä kuin aiemmin, kiitos Internetin. Itse pidän tärkeämpänä kykyä kaivella ja ottaa selvää.

Kotiin

2009-01-10T18:24:00.000+02:00

"You haven't really been anywhere until you've got back home."

En ole lukenut Terry Pratchettin kirjoja, mutta löysin jo niistä peräisin olevan lainauksen, josta varmaan tulee suosikkilausahdukseni.

"It occurred to me last night, all this travelling and seeing things is fine,
but there's a lot of fun to be had in having been.

You know, putting your pictures in a book, remembering things... And the important thing about having a lot of things to remember is that you have to have some place to go afterwards where you can remember them."

Näin sanoo uhkarohkea ja pähkähullu turisti, joka on ajan hankkiutumassa uusiin jännittäviin tilanteisiin, jotta voisi ottaa niistä kuvia. Lopulta hänen on kuitenkin palattava kotiin.

Minä tykkään palata kotiin. Silloin saa pienen miettimistauon, ja vasta silloin ymmärtää, missä sitä on oikeastaan ollutkaan. Mitä onkaan tullut tehtyä. Kun koti on ympärillä, siihen osaa suhteuttaa muun maailman. Siksi en yleensä kestä olla koko päivää menossa. Välillä täytyy voida käydä kotona rauhoittumassa. Täytyy olla aikaa vain olla, sitten voi jälleen lähteä.

Eri asia on tietenkin se, mikä sitten on kotini. Itse asiassa minulla on monta eri kotia, joissa tuntee eri tavalla tulleensa kotiin. Puolivälinkankaan asunnosta saatan vieläkin sanoa, että lähden kämpille. Pikkuhiljaa tämäkin kämppä on alkanut tuntua kodilta. Tuntuu, että yksin asuessa kestää kauemmin, että kämpästä tulee koti. Koti vaatii sen, että siellä on joku odottamassa. Höyhtyällä käydessä vielä toisinaan hämääntyy tuntemaan, että olen tulossa kotiin. Honey, Im home.

Käydessäni Kristiinankaupungissa tunsin tulleeni kotiin. Tullessani Kristiinankaupungista Ouluun tunsin tulleeni kotiin. Tultuani kotoa kotiin purin kaikki kotona otetut kuvat.

Kun sain purkaa täällä Oulussa kotona kuvia, jotka otin kotona Kristiinankaupungissa, tunsin käyneeni kotona.

Lunacy, hulluus

2008-12-11T21:51:00.000+02:00

Näinä aikoina kaikki valittavat unettomuutta. Aluksi en kiinnittänyt siihen huomiota, mutta nyt se alkaa olla jo hämmentävää. Minä en haluaisi uskoa kuuhulluuteen, mutta silti vaikuttaa siltä, kuin täysikuulla olisi jotain tekemistä unettomuuden kanssa.

Laitoin Facebookiin omaksi tilakseni "Jaana tietää, miksi kukaan ei saa unta: täysikuu." Nyt on tullut jo kuusi kommenttia, jossa ihmiset ovat valittaneet omia valvomisiaan tai olleet samaa mieltä.

Itselläni on joskus tullut selittämättömiä öisiä ahdistuksia. En ole saanut millään unta ja olen kieriskellyt tuskissani monta tuntia. Monesti tällaisina öinä on tullut mieleen, olisiko nyt täysikuun aika. Yleensä on ollut. Eikä se ole johtunut siitä, että kuutamoyönä on valoisampaa. Vai olisikohan? Kuun valo on lumoava, epätodellinen.

Tutkimusten mukaan kuuhulluutta ei ole olemassakaan. Se onkin loogista ja järkevää. Miten muka jokin taivaalla möllöttävä plöntti voisi saada ihmisen mielettömäksi?

Silti siinä voi olla jotain perää. Englannin kielen sana lunacy tarkoittaa mielisairautta. Sana on peräisin latinan kielen sanasta kuu, ja ilmeisesti sanalla on alun perin viitattu juuri kuuhulluuteen. Vuorovesi. Ihminen on 70-prosenttisesti vettä. Kasvit kasvavat nopeammin täysikuun aikaan. Merieläimet nousevat pintaan täysikuun aikaan, vaikka kuu olisi täysin pilvien peitossa. Kuussa, ihmisessä ja maailmassa on vielä jotain, jota tutkijat eivät ole löytäneet.

Sohva on sahattu kahtia

2008-12-11T21:29:00.001+02:00

Kävin tänään ostamassa WC-paperia, mutta hukkasin koko paketin. Muistan vielä, kun kävelin se kainalossa kaupasta ulos. Nyt sitä ei löydy mistään. Kävin jo tutkimassa ulkona, olenko ehkä jättänyt sen jonnekin oven eteen. Hajamielisyys on hieman hassua joskus.

Elämään on tullut aika huikea muutos. Pahimpina hetkinä tuntuu siltä, kuin räjähtäisin kappaleiksi. Toisinaan haluaisin kadota olemattomiin, kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan. Joskus toivoo, että voisi palata ajassa hetken taaksepäin ja tehdä kaiken toisin. Korjata jonkin yhden pienen ajattelemattoman teon ja sanan.

Välillä taas tuntuu aivan hyvältä. Uutta asuntoa on sisustanut aivan innoissaan. Nyt saan aivan itse päättää, minne laitan mitäkin. Eikä täällä sotke kukaan muu kuin minä. On myös outoa, kun yliopistolle on vain muutaman minuutin matka bussilla.

En vielä tiedä, miten kauan sinne kestää pyöräillä. Polkupyörä nimittäin varastettiin Pyörä-Suvalan pihasta.

Ihan omaa syytä se oli. Jätin pyörän keskustaan, kun lähdin hakemaan vuokrapakua muuttoa varten. Oli pakko pyöräillä bussipysäkille, jotta ehtisi Kuivasjärvelle menevään bussiin. Tarkoitus oli tulla iltapäivällä hakemaan pyörä pakettiautolla, samalla kun haemme muitakin tavaroita. En tietenkään muistanut pyörää enää silloin. Kun lopulta muistin, en enää halunnut vaivata kuskia.

Itsehän en sillä pakettiautolla uskaltanut ajaa yhtään enempää, kuin oli pakko.

Olipa kyllä mielenkiintoinen vanaha paku. Huonot renkaat, ovia ei saanut lukkoon, yksi ovi ei auennut ollenkaan. Käsijarru ei toiminut. Jäimme Peltolassa kiinni risteykseen, eikä muuta ulospääsytietä ollut. Kiitos vain kuskille suuresta kärsivällisyydestä ja autonkäsittelytaidoista. Kiitos myös kaikille kavereille, sillä teidän ansiostanne muuttopäivä oli melkeinpä hauska.

Sillä niissä on elämää

2008-11-22T22:00:00.000+02:00

Pakkaan tavaroitani. Vanhasta Ouluun ottamastani laatikosta löytyi jokin isäni huvittavan nostalgisen näköinen Kesoilin kuitti, jonka päiväys on 29.6.1993. Mitäs ihmettä - Kesoil Ouluntulli, Kempele. Olen sattumalta ottanut Ouluun muuttaessani mukaani vanhan kuitin, joka todistaa isäni käyneen Oulussa joskus. En tiennytkään.

Alettuani pakata olen huomannut muitakin jänniä asioita. Kaikki tavarani tuntuvat olevan jonkinlaisia muistoesineitä, jotka olen sulkenut kaappiin. Tämä asunto ei ole muuttunut miksikään, vaikka olen jo pakannut melko suuren osan tavaroistani. Kukaan ei ehkä huomaisi, että olen lähdössä.

Herää kysymys, miksi näin. Monta pussillista täyttyi vanhoista kuiteista, teatterilipuista, junalipuista, vanhoista koulumonisteista ja jopa toimituksen muistilehtiöistä. Ne pussitkin ovat muuten muistoja. Minä en osaa heittää menemään jotain sellaista, joka on ollut niin todellista joskus. Puhelimessakin minulla on 3000 tekstiviestiä tallennettuna.

Nuo tekstiviestit voivat olla vaarallisia jollekin joskus. Sitä ei ehkä tule ajatelleeksi, kun niitä kerää muistoksi. Varsinkaan sitä ei tule itse ajatelleeksi silloin, kun lähettää tekstiviestejä.

Mitä ihmettä teen kaikelle sille tavaralle, jonka olen saanut häneltä? Miten käy Wagner-pehmolelun, jolla on taipuisat jalat? Joku muu heittäisi roskiin, minä en kykene. Miksi sillä muuten on taipuisat jalat?

Onnen päivät

2008-11-15T15:15:00.000+02:00

Itsenäistymisen aika on tullut. Se on surullista, mutta olemme valmistautuneet siihen jo kauan. Se olisi ollut liian suuri pala nieltäväksi kerralla. Nytkin jo tuntuu tukehtuvansa.

Yhteinen unelma ei toteutunutkaan.

Minulla on kolme asuntovaihtoehtoa, joita kävin katsomassa perjantaina. Yksi on Puolivälinkankaalla, toinen Välivainiolla, kolmas Heinäpäässä. Puolivälinkankaan yksiö on iso, halpa ja parvekkeellinen. Se sijaitsee osoitteessa, josta haimme yhdessä asuntoa vuosi sitten.

Tuntuu olevan kohtalon ivaa, että asunnon lähettyvillä on pubi nimeltä Onnen päivät.

"Köyhä on se, joka ei voi osallistua vallitsevaan elämänmuotoon"

2008-11-14T18:04:00.000+02:00

Hesarin kuukausiliitteessä oli loistava juttu köyhästä perheestä. Juttu oli hyvä esimerkki siitä, että köyhä voi olla, vaikka tulot olisivat näennäisesti hyvät. Meidänkin perheessämme oltiin juuri samalla tavoin köyhiä.

Yleensä hieman karsastan lehdissä uhritarinoita, joissa joku valittaa surkeuttaan. En edes tiedä, mistä se johtuu. Tuntuuko sellainen yhä säälin kerjäämiseltä? Äitihän opetti, ettei kurjuudesta saa kertoa kellekään. Monesti tällaiset jutut kuitenkin avaavat silmät, kun jokin epäkohta tulee lähelle pienen ihmisen kautta. "Tältä näyttää nykyajan köyhä. Tule mukaan elämään vuosi hänen elämäänsä. Yhdeksän sivun jälkeen sinä pääset siitä pois."

Jutussa on kolmen lapsen yksinhuoltaja, joka ei ole tulojensa perusteella köyhä, mutta joka joutuu silti uhraamaan kaikki ajatuksensa rahankäytön suunnittelulle. Elämään ei saa tulla yllätyksiä: auton rikki meneminen, pesukoneen hajoaminen tietää taloudellista katastrofia, uusia silämälaseja ei vain voi ostaa. Onneksi perheessä ei juoda, meillä juotiin.

"Tavalliset ihmiset joustavat luottokorteillaan, köyhät eivät edes saa sellaista." Silti täytyy tehdä hankintoja, jotta voisi elää, turvata lapsilleen tulevaisuus ja harrastuksia. Koulumatkoihin, retkiin, teatteriin menee rahaa. "Useimmissa perheissä sellaiset ovat vain pieniä, muistettavia asioita jääkaapin ovessa, mutta kun talous on tiukoilla, voi viisi euroa olla suuri ongelma."

Niin, tuokin on tuttua. Sitä ei monesti ymmärtänyt, miksei äidiltä liikene nyt edes kahtakymppiä koulumatkalle mukaan. Tai miksei voisi päästä Spice Girlsin konserttiin, se on vain se yksi 50 euroa. Kerran se kirpaisisi. Uudet farkut olisi ollut myös kiva saada aina välillä, eivät nekään olisi kuin 50 euroa. Kaverit saavat kaiken, miksen minä saa mitään. Kaveri sai joululahjaksi pleikkarin, miksen minä saanut.

Onneksi Suomessa ei köyhyys periydy niin helposti kuin jossain muualla. Jutun yksinhuoltajan lapsilla saattaa olla helpompaa kuin äidillään. Omilla vanhemmillani helpottaa jo. Itsekin täytyisi olla onnellinen siitä, että omat raha-asiani ovat suhteellisen hyvällä mallilla.

"Vaan kuinka kauan?", kysyi lama ja virnisti maireasti.

Neulanpistot kasvoilla ja sisäinen kello

2008-11-08T16:25:00.000+02:00

Tänään vitutti pyöräily, eilen bussilla kulkeminen.

Pisarat olivat ehkä melkein rakeita. Ne olivat pieniä ja teräviä, kuin neulanpistoja kasvojen iholla. Tuuli meinasi heittää minut ympäri jäisellä tiellä, kuten sitten oikeastaan kävikin. Ihan melkein.

Eilen sai odotella bussia 20 minuuttia yliopistolla, sitten taas 20 minuuttia keskustassa. Yliopistolta lähtiessäni sain kutosbussista mukavan paikan. Viereeni kuitenkin istahti parhaissa nelissäkymmenissään oleva, tuulipukuinen nainen iso rinkka selässään. Koff-tölkistä läikähti olutta villakangastakkini hihaan.

"Anteeksi kun istuin tähän." "Eipä mitään", rikoin Gricen maksiimeja (pysy aina totuudessa). Miksen minä koskaan osaa olla juopoille kuin en olisikaan. Muuten kyllä osaan.

Tyyppi yritti opettaa minulle viittomakieltä ja tarjosi olutta.

Aamu-unisten asema on parantunut. Hyvä me. Aamuvirkkujen diktatuuri alas. Muistaakseni useimpien ihmisten sisäinen kello ei noudata lähellekään sitä normaalina ja hyväksyttävänä pidettävää päivärytmiä. Miksiköhän aina käy niin, että lomalla tulee valvottua myöhään ja nukuttua pitkään?

Ontto kaiku lepää ilmassa

2008-11-02T23:21:00.001+02:00

Nyt on ollut yllättävän mukavaa olla viikonloppu yksin. On tyydyttävän rauhaisa olo, kun saa olla koko kämpän valtias. Ei ole poikaystävää seurana. Tai hankkimassa lisää seuraa, omia kavereitaan. Viime viikolla päihtynyt miesporukka odotti asunnossa, kun tulin kotiin pelattuani tunnin joukkuepelejä ja pyöräiltyäni päivän aikana 36 kilometriä.

Kaksi kynttilää on palanut pöydällä vasten ikkunaa, josta näkyvä maisema on ollut pehmeän valkea. Olen kuunnellut Tenhiä.

Sain luettua kaksi tenttikirjaa ja tehtyä kaksi esseetä lauantain ja sunnuntain aikana. Se on minusta aika hyvin. Tunnen oloni pitkästä aikaa taas opiskelijaksi, viime vuonna kun tentteihin lukeminen hieman unohtui. Puhumattakaan esseiden kirjoittamisesta. Äitinikin kirjoittaa ahkerammin esseitä kuin minä.

Siivoaminen jäi. Siivoaminen on tärkeintä työtä, kun halutaan pitää sisätilat tai ympäristö puhtaana.

Olen innoissani Suman uudesta hallituksesta. Edellinen hallitus on hoitanut kaiken esimerkillisesti, jopa oman lähtönsä. Ensi vuodesta tulee hyvä vuosi.

Tämä on yö. Se siipii allensa ilmaa, kasvaa etäisyyttä.
Sen ontto kaiku lepää ilmassa, välttää kuulostelijaa.

Siinä mieli lainehtii.

Kaikkensa antaneisuus

2008-10-24T21:42:00.000+03:00

Täällä on tuhat pirulaista, jotka pitävät minua otteessaan.

Sivuston mukaan niitä pystyy johtamaan lisää lähes loputtomasti:

-paikan määre ja OLO (eksyksissä olo)
-substantiivi ja -MAISUUS/-MÄISYYS (pökkelömäisyys)
-substantiivi ja -TTOMUUS/-TTÖMYYS (ansiottomuus)
-adjektiivi ja -OLOISUUS (pehmeänoloisuus)
-adjektiivi ja -RUUS/-RYYS, -SUUS/-SYYS, -LUUS/-LYYS, -MUUS/-MYYS, -VUUS/-VYYS, -US/-YS (yltäkylläisyys)
-verbi ja –MUS/-MYS, -TUS/-TYS, -LU/-LY, -NEN (virvoitus)
-tunne ja –OMAISUUS (aavistuksenomaisuus)

Tunne on yhtä kuin ääretön vaikeus. Se on aidon toiminnan todellinen käynnistäjä. Tärkeintähän on, että tuntee. Miten raivon partaalle tyttö joutuu, jos ei saa poikaa. Miten ekstaasiin tyttö pääsee, kun saa pojan. Raivo ja ekstaasi kertovat kuitenkin siitä, että tyttö tykkää pojasta. Myrskyä pitää olla. Miksi tunnetta pitäisi hallita, kun se on elämän tärkein asia?

Kohtuullinen tunteettomuus tekee elämästä helppoa. Ei tule jatkuvaa murhetta, voivottelua, ressiä. Ei tarvitse jättää asioita kesken tai tekemättä vain, jotta voisi rypeä voihkinnassaan - nautinnon tai kivun. Elämä on ristiriitainen keinottelija, ilkikurinen kakara jojon päässä. Rypemään ei voi jäädä. Elämässä pitää päästä eteenpäin. Ilman tunnetta ei ole elämää.

Tästä päivästä lähtien ajattelin opetella hieman itsehallintaa ja itsehillintää, mikä lie niiden ero onkaan. Oikeastaan olen ajatellut sitä jo kauan, mutta nyt päätin toteuttaa sen. Jotenkin. Olisi mukava edetä taas opinnoissa.

Siivosin jo. Siivoaminen on tärkeintä työtä kun halutaan pitää sisätilat tai ympäristö puhtaana.

Varoa pitää aina

2008-10-21T17:26:00.000+03:00

Nukuin. Uneksin sammuneen valon, joku otti minusta kiinni ja nosti ylös. Huolestua täytyisi.

Kävin Humuksessa. Tuttuja opiskelijoita. Minä olin toimittaja, kummallinen olo.

Työskentelin. Ihan kiva keikka, ihan kiva juttu. Ihan kiva. Haasteita ei ollut. Ehkä huomenna.

Kävin kaupassa. Punamekkoinen tyttö törmäsi minuun, isä sanoi varoa pitää. Kassajonossa etuilin mummoa. Hyvitin, nostin maasta kolikon. "Ai oliko se minun", ja vanhan viinan haju.

Ah, krooh

2008-10-20T19:58:00.000+03:00

Kuorsaus pilaa seksin, otsikoi Ilta-Sanomat isosti verkkosivuillaan. Tätä mieltä on Ilta-Sanomien mukaan järkyttävät 12 prosenttia suomalaisista. Kuten ystäväni kommentoi:

"88 prosenttia suomalaisista: Kuorsaaminen ei pilaa seksielämää!"

Varmasti ihan mielenkiintoista, että joidenkin mielestä kuorsaus pilaa seksin. Se on kuitenkin kuorsauksen haittavaikutuksien listalla viimeisenä. Sitä paitsi varsinainen sananmuoto on "vaikuttaa läheisyyteen ja seksielämään", mikä ilmeisesti tarkoittaa seksin pilalle menemistä.

Kuinka moni kuorsaa seksin aikana?

You're a real angel, Max

2008-10-17T22:46:00.001+03:00

Max Payne jäi pelistä mieleeni salaperäisen tyylikkäänä verbaaliakrobaattina, jonka jokainen lause oli suurta taidetta. Hahmo oli suuri persoona. John Mooren ohjaama elokuva on elokuvana hyvä, mutta Max Payne on poissa. Jäljellä on vain ontto nahkatakkikuori mörisevällä viskibassolla.

Eikä ihme: imdb:n mukaan Maxia esittänyt Mark Wahlberg ei koskaan pelannut peliä, koska ei halua addiktoitua tietokonepeleihin. Sopiva tuntuma hahmoon löytyisi käsikirjoituksen kautta.

Wahlberg näyttää muutenkin siltä kuin ei viihtyisi roolissaan. Toisaalta hän saattaa juuri siksi saada aikaiseksi jotain sellaista, joka sopii Max Paynen hahmoon: Hän on yhtä aikaa sekä pehmon että kovan näköinen. Perheensä menetyksestä kovaksi katkeroitunut mies, joka ei haluaisi olla aivan niin kova.

En ole koskaan pelannut Max Paynea läpi asti, joten en tunne tarinaa täysin. Aloin kovasti huolestua, kun kiiluvasilmäiset lintuhirviöt alkoivat ilmestyä kuvaan. Joitakin oleellisia hahmoja puuttui: Alfred Woden, Cognittin veljekset ja Vlad oli jätetty kokonaan pois. Salaperäisen yhtiön johtaja BB (Backstabing Bastard) taas sai elokuvassa kaiken huomion, kun pelissä mokoma esiintyi yhdessä kentässä.

Elokuva todella hivelee silmää, se on myönnettävä. Pelin tummanpuhuva tunnelma on tallella synkeine kaupunkimaisemineen, joihin tuovat sopivan kalseaa kontrastia hiljalleen putoilevat lumihiutaleet. "Snow fell like ash from post-apocalyptic skies." Tyylikästä on mielestäni myös elokuvan tapa esittää väkivaltaa epäsuorasti ja verellä mässäilemättä. Ainoa näkemäni ruumis taisi olla Maxin muisteloissa sängyllä makaava vaimo.

Pelin tunnelma oli tallella, mikään muu ei toiminut. Odotin Maxilta kuolematonta lausahdusta, joka pelastaa kaiken. Sitä ei tullut. Lopuksi vielä näyte siitä, mistä niin kovasti pelissä pidin.

"After Y2K, the end of the world had become a cliché. But who was I to talk, a brooding underdog avenger alone against an empire of evil out to right a grave injustice. Everything was subjective. There were only personal apocalypses. Nothing is a cliché when it's happening to you."

Suma sydämessäin

2008-10-16T19:08:00.000+03:00

Lipastolla oli loisto päivä tänään. Ainejärjestömme uudet haalarimerkit tulivat. Olen niin ylpeä meistä! Meillä ei olekaan aiemmin juuri ollut merkkejä, jotka menisivät kaupaksi muuallakin kuin oman ainejärjestön sisällä.

Tsädääm! Suman haalarimerkit:

Kaikkien aikojen ensimmäinen värikannellinen Sumanismi saapui myös, ja koko 40 lehden painos myytiin loppuun lähes heti! Edes vapun Simanismit eivät menneet yhtä nopeasti kaupaksi. Kiukuttaa kuitenkin, sillä paino mokaa joka kerta jotenkin. Vuoden ensimmäisessä numerossa oli räikeänkirkkaanpunaiset kannet, vapun Simanismi oli megapaksulla paperilla. Nyt joka lehdessä oli tuplakannet. Noh, toisen kannen voinee jokainen laittaa julisteeksi seinälle.

Saimme myös melko kuuluisan luennoitsijan pitämään meille kurssin. Hsst.

Sain syyslomaksi töitä! Kerrankin pääsee kunnon aamuvuoroon monena päivänä peräkkäin, eikä tarvitse tehdä pelkkiä viikonlopputuurauksia. Kouluhommat tosin kärsivät, nimittäin oli tarkoitus lukea tentteihin.

Maajussi ja sinkkuäiti, olette julmia

2008-10-12T12:42:00.001+03:00

Tunteilla leikkiminen on pahasta.

Olen nyt katsonut peräti muutaman kerran Sinkkuäidille sulhanen ja Maajussille morsian -ohjelmia. Niissä monta joutuu kilpailemaan yhdestä. Eikä niillä monella ole juuri muuuta vaihtoehtoa kuin alistua. Alistuvat vapaasta tahdostaan.

Uskaltavatko he päästää itsensä tuntemaan kunnolla, kun tietävät olevansa vain kilpailijoita muiden joukossa? Millaisella asenteella joutuu olemaan liikkeellä?

Siinä vaiheessa, kun ihastus pääsee kunnolla iskemään, se iskee. Silloin sattuu ajatus muista. Miten pahasti sitä ehkä joutuukaan pelkäämään putoamista. Ehdokkaat kutsutaan riviin kuulemaan tuomionsa. "Minusta tuntuu, että meistä tulisi hyviä ystäviä."

Ja tämä valitsija vain tyynen rauhallisena kommentoi kameralle, että en mä tiedä, ehkä tuo yksi olisi ihan ookoo kun sen kanssa sai jutella kauan.

Sulhasenvalitsemisohjelmat eivät toimi, koska ne leikkivät tunteella. Jos tietää jo etukäteen, että sillä tullaan leikkimään, ei vain voi päästää itseään tuntemaan täysillä. Lienee pakko suojella itseään. Ja jos ei suojele, voi häviö olla kohtalokas.

Hän etsii, mihin luottaa

2008-10-12T12:29:00.000+03:00

Pankkikriisi. Joka puolella. Joka puolella vakuutellaan, että Suomi pärjää hyvin. Toki Suomen pankit ovat hoitaneet asiansa paremmin kuin ehkä jotkut muut, mutta ei Suomi silti ole muun maailman ulkopuolella.

Melko hassua, että heti luettuani Helsingin Sanomien pääkirjoituksesta, että onneksi Suomessa ei ole nostettu talletussuojaa, sitä päätettiin nostaa. Onneksi luotan vielä talletussuojaan. Hesarin mukaan määräaikaistallettajille voi olla kriisistä hyötyäkin. Lainojen korot minulle ovat se ja sama, asuntolaina on onneksi tarpeeksi kaukainen ajatus. Mutta tulevaisuus pelottaa.

Pankkia en katso aiheelliseksi vaihtaa, eihän Nordea ole mokannut kuin vasta kaksi kertaa.

Sen joka voi siirtää vuoria

2008-10-12T12:17:00.000+03:00

Huh.

Oli hullu kesä, aivan hullu kesä. Ihan mieletön. Sain tehdä, mitä olin aina halunnut tehdä, ja tunnen eteneväni urallani. Nyt olen saanut tehdä muutaman tuurauksen päätoimituksessa, mikä on viemässä minua sinne, minne olen aina halunnut päästä.

Opinnot voisivat edetä paremminkin. On tiettyjä syitä, miksi skippaan luentoja, eikä se ole hyväksi. Heti, kun jättää menemättä luennolle, ote herkeää. Voisin ehkä olla joiltain osin onnellisempi tällä hetkellä. Ahdistus tulee joka ilta ja aamu.

Onneksi on pyöräily. Herranen aika, olen polkenut kohta kuukauden verran yliopistolle. Yhdeksän kilometriä tuntuu aina aamuisin kovalta. Montakohan aamua on vielä jäljelä.

Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo

2008-03-26T19:26:00.000+02:00

Journalismi stressaa, mutta pääsinpä töihin.

Vieläpä maakuntalehden aluetoimitukseen. Haastattelija pisti minut yllättävän koville, mutta minäpä en lannistunut enkä lukkiutunut. Vielä jäi fiksua ja mainiota sanottavaa, mutta pääsinpä töihin siitä huolimatta. Olo on melko epätodellinen, vähän samanlainen kuin läpi menneen inssin jälkeen.

Googletin jo Kuusamon auki. Nyt kun pääsisi vielä käymään siellä mahdollisimman pian. Tsekkaamassa Oulangan ja Rukan ja tulevan työpaikkani. Mahtavaa.

Paineet iskevät, kovin

2008-03-07T23:10:00.000+02:00

Journalismi stressaa.

Uusimmasta Sumanisista olen äärettömän ylpeä. Sain todella toteutettua juttuideani, enkä vain jäänyt suunnittelemaan. Lisäksi taittouudistus taisi onnistua, ja lehtikin tuli myyntiin aivan ajallaan. Parempia juttuja kun vain olisin kirjoittanut.

Vaikuttaa siltä, että olen melkein pääsemässä kesätoimittajaksi johonkin pieneen lehteen, jonka ainoa toimittaja olisin. Kuulostaa yksinäiseltä - ja pelottavan vastuulliselta. Palkkatoivetta pyysivät, ja minä toivoin tesin mukaista palkkaa. Olisikohan pitänyt uskaltaa pyytää vähän enemmän, koska tuo työ kuulostaisi olevan melkoisen rankka, ja siihen sisältyisi kuvaamistakin?

Äiti kertoi, että joku täysin kouluttamaton ja semi-kokematon poika oli saanut töitä ongelmanuorten kotiopettajana ja toivonut ihan vitsillä 2000 euron kuukausipalkkaa. Aika mielenkiintoista.

Haluaisin taas äkkiä kotiin Ouluun, sillä täällä ei saa olla ollenkaan rauhassa. Toisaalta juttelimme taas siskon ja veljen kanssa syvällisiä myöhälle yöhön. Tuollaista hetkeä kyllä tarvitsimme kaikki.

Toisaalta Oulussa odottavat pesti Ylioppilaslehden avustajana, Simanismin teko ja kaikki rästiin jääneet kouluhommat.

Paineita.

Jännittäviä asioita

2008-03-07T22:19:00.000+02:00

Koin jonkinlaisen yhteiskunnallisen heräämisen, ja – Niko Nirviä lainatakseni – silmäni avautuivat niin, että luomet iskivät otsan verille.

Aloin kiinnostua jännittävistä asioista.

Hesarin kuukausiliitteessä oli äärimmäisen mielenkiintoinen juttu Vladimir Putinista. Putin-vastaisessa mielessäni heräsi melkein jopa empatiaa 170-senttistä pikku ukkelia kohtaan. Kuulemma tällä on ollut aikoinaan pitkä takatukka ja hyvin hiljainen ääni. Pidän hiljaisista ihmisistä.

Minua on yllättäen alkanut kiinnostaa Venäjä muutenkin - uskomatonta. On hullua, miten noin läheinen maa on niin tyystin erilainen ja miten radikaalisti ihmisten ajatusmaailma vaikuttaa poikkeavan omastamme. Otin jo selvää, keitä ovat ne mysteeriset oligarkit, joista kukaan ei vaikuta pitävän. En olekaan aiemmin tullut edes ajatelleeksi, mitä oikeastaan tapahtui Neuvostoliiton hajottua. Sitä paitsi luulin ennen Boris Jeltsinin olleen suosittu heppu.

Uudesta pressasta sanon, että osaan jo kirjoittaa hänen nimensä oikein: Dmitri Medvedev.

Innostuin myös USA:n presidentinvaaleista. Aluksi vain ihmetytti, mistä koko esivaalitouhussa ja superdelegaateissa oli kyse. Sitten otin siitä selvää, ja alkoi kiinnostaa. Aiheestahan voisi tehdä vaikka medialukutaidon esseen, joka, varsin surullisesti, ei ole vielä edes alkutekijöissään.

Toivo ja epätoivo

2008-01-08T21:25:00.000+02:00

Tampereella on paras imago, kertoo Ilta-Sanomat. Mikäpä siinä, Tampere on mukava kaupunki. Oma Oulumme onneksi tulee heti toisena. Miellyttävä kuulla. Tutkimuksessa oli kysytty kuntapäättäjiltä muun muassa kuntien julkisuuskuvaa, tunnettuutta, heikkouksia ja vahvuuksia. Minkähänlainen tulos olisi ollut, jos olisi kysytty tavallisilta tallaajilta?

Lisäksi Ilta-Sanomissa pisti silmään taas yksi uutinen äidistä, joka on yrittänyt tappaa lapsensa. Mitenhän epätoivoissaan äiti saa olla, että haluaa tappaa puolustuskyvyttömät lapsensa ja itsensä? Tappavatko ne äidit sitten aina myös itsensä? Kyllähän muistaakseni jokunen vuosi sitten äiti oli murhannut kaksi lastaan ja lavastanut sen tavalliseksi tulipaloksi. Melko masentavaa kyllä. Yleensä lapset ovat äideille maailman rakkain asia. Lastenkin ainoa turva ovat omat vanhemmat, ja lapsi luottaa kaikkein eniten omaan äitiin.

Oi voi. Huomenna on tämän viikon toinen luento. Sen jälkeen pitäisi lähteä hakemaan kesätöitä. Pelottaa. Voisinpa katsoa Reservoir Dogsin, jotta saisin ajatukset muualle. Katsoimme sitä jo vähäsen, mutta nukahdimme molemmat.

Elän menneessä

2008-01-06T19:17:00.000+02:00

Tapanani on elää menneessä. Viime kesänä kirjoitin Postilla monta kertaa päivämääräksi vuoden 2006. Kesti kauan ennen kuin tajusin, mikä vuosi on.

Kyselyn nyysin joltain pololta.

1. Mitä teit vuonna 2007 sellaista, jota et ole tehnyt aiemmin?
Esiinnyin abivideossa, olin abiristeilyllä, kirjoitin ylioppilaaksi, kävin pääsykokeissa. Hypin bikineissä meren jäällä tammikussa 10 asteen pakkasessa. Join liikaa Nummirockissa. Ajoin postiautolla. Ajoin kolarin. Ajoin ojassa, käänsin takaisin tielle ja jatkoin matkaa muina miehinä. Telttailin Nallikarissa sadesäällä viikon.

Pääsin yliopistoon. Muutin pois kotoa. Onnistuin tekemään itse hyvää ruokaa. Riitelin poikaystäväni kanssa siitä, mihin vessapaperirulla pitää laittaa. Kävin baareissa. Keräsin mainoksia opiskelijahaalariin. Opin käyttämään joukkoliikennettä.

2. Piditkö uudenvuodenlupauksesi?
En muista tehneeni lupausta.

3. Synnyttikö kukaan läheisesi?
Kyllä, eräs vanha ystäväni. Pari muutakin vanhaa tuttua synnytti. Pelottavaa, että ikäisilläni alkaa olla jo lapsia, eikä siinä ole enää mitään ihmeellistä. Olemmeko jo niin vanhoja?

4. Kuoliko kukaan läheisesi?
Ei.

5. Missä maissa kävit?
Ruotsin puolella käväisin abiristeilyllä.

6. Mitä haluaisit vuodelta 2008 sellaista, joka ei onnistunut vuonna 2007?
Käydä kunnolla ulkomailla ja päästä kesätöihin sanomalehteen. Kihlautua, ehkä.

7. Mikä päivämäärä säilyy muistissasi vuodelta 2007?
26.9, fuksisuunnistus.

8. Vuoden suurin saavutuksesi?
Opin elämään omillani ja opin vahvemmaksi ja rohkeammaksi.

9. ...ja suurin epäonnistuminen?
Sekoitin joitain ihmissuhteita.

10. Kärsitkö vammoista?
Kyllä, jonkinlaisista.

11. Mikä oli paras asia, jonka ostit?
Varmaankin kaikki uuteen asuntoon liittyvä. Musta lakana ja punaiset pussilakanat.

12. Kenen käyttäytyminen ansaitsi kiitosta?
Monen hyvän ystäväni ja poikaystäväni.

13. Kenen käyttäytyminen aiheutti ahdistusta?
Poikaystäväni ja joidenkin tuttujen hieman.

14. Mihin käytit suurimman osan rahoistasi?
Ruokaan.

15. Mistä innostuit eniten?
Uudesta elämästä Oulussa.

16. Mikä musiikki tulee muistuttamaan sinua vuodesta 2007?
I- The Storm I Ride, Finntroll - Helvete, Turisas - Rasputin, Tiamat - Divided, Raffi - Bananaphone, Andy McKee - For My Father.

17. Verrattuna tähän aikaan viime vuonna, oletko onnellisempi vai surullisempi?
Ehkä vähäsen surullisempi.

18. Mitä olisit toivonut tekeväsi enemmän?
Tutustuvani ihmisiin ja kutsuvani heitä kylään. Siivoavani.

19. ...entä vähemmän?
Laiskotellut.

20. Miten aiot viettää joulun?
Perheen kanssa.

21. Jos voisit mennä ajassa taaksepäin ja muuttaa yhden hetken menneestä vuodesta, mikä se olisi?
Nyt on sellainen tunne, että joitain asioita jäi tekemättä, ja nyt on jo liian myöhäistä. Jotain sellaista kai muuttaisin.

22. Rakastuitko vuonna 2007?
Joo.

23. Kuinka monta yhden illan juttua sinulla oli?
Ei yhtään.

24. Mikä oli mieluisin tv-sarja, jota seurasit?
House M.D.

25. Vihaatko tällä hetkellä ketään, jota et vihannut viime vuonna samaan aikaan?
En nyt vihaa, mutta jostain henkilöstä pidin viime vuonna enemmän.

26. Mikä oli paras lukemasi kirja?
Mary Shelleyn Frankenstein.

27. ...entä musiikillinen löytö?
Taake.

28. Mitä halusit ja sait?
Oman asunnon.

29. Mitä halusit, muttet saanut?
Jotain, jota en lopulta olisi tarvinnut.

30. Mikä oli vuoden suosikkielokuvasi?
American History X.

31. Mitä teit syntymäpäivänäsi?
Varmaan luin psykologian kirjoituksiin, koska ne olivat seuraavana päivänä. Juhlin synttäreitä sitten myöhemmin.

32. Mikä yksi asia olisi tehnyt vuodestasi äärettömän paljon tyydyttävämmän?
En oikein tiedä.

33. Miten kuvailisit vaatetyyliäsi vuonna 2007?
Aloin kai todella löytää tyylini.

34. Mikä sai sinut pysymään järjissäsi?
Ystävät.

35. Kenestä julkisuuden henkilöstä pidit eniten?
Sacha Baron Cohen. Näin Boratin.

36. Mikä poliittinen puheenaihe säväytti sinua eniten?
Päivi Räsäsen vaatimus, että armeijassa pitäisi sallia miehillekin pitkät hiukset. Heh.

37. Ketä kaipasit?
Poikaystävääni vierelleni. Asuimme erillämme, ja hän oli vielä armeijassakin.

38. Kuka oli paras uusi tuttavuus?
Tietyt Oulun ihmiset ja Nummirockin leiriseurue.

39. Kerro elämänohje, jonka opit vuonna 2007.
Elä ressaa.

Vähän perspektiiviä

2007-12-29T15:20:00.000+02:00

Kotoa pois muuttamisen jälkeen olen saanut aivan uuden näkökulman perheemme asioihin. Kuten veljeni tapaa sanoa, "perspektiiviä".

Olen huomannut, että meillä ei uskalleta puhua asioista. Itsekään en uskalla puhua veljelleni eräästä asiasta, joka painaa mieltä. Tuntuu siltä, että pilaan illan, jos alan puhua jostain ikävästä. Olen pitänyt itseäni melko avoimena ihmisenä ja harmitellut sitä, että perheessäni niin monet asiat ovat suuria tabuja. Sitten en kuitenkaan itsekään uskalla puhua asioista, jos niistä pitäisi puhua jonkun perheenjäsenen kanssa.

Aivan kuin meillä olisi myös sellaisia luurankoja kaapissa, joiden olemassaoloa en ole aiemmin ymmärtänyt. En vain uskalla ottaa niitäkään puheeksi. Pitäisi puhua niistä vielä kun voi. Sama pätee koko suvun asioihin, mutta en uskalla kysyä niistä äidiltäni. Ehkä isoäidiltä joskus voisi. Vielä kun voi.

Jouluksi kotiin, siihen lapsuudenkotiin

2007-12-26T23:49:00.000+02:00

Lomailen pitkästä aikaa kotona. Viimeksi kävin täällä syyslomalla. On outoa olla taas täällä.

Joululoma alkoi jo 17. joulukuuta, eli aivan hirveän aikaisin. Luennotkin olivat loppuneet jo ajat sitten. Onko kenenkään mielestä yliopisto-opiskelu melko helppoa verrattuna lukioaikoihin?

Ensimmäisen viikon lomastani vietin Oulussa poikaystävän kanssa. Oli mukavaa lomailla siellä, vaikka suurin osa kavereista lähtikin kotipaikkakunnilleen heti kuin vain mahdollista. Pari päivää meni tietenkin täydessä kaaoksessa olleen kämpän siivoamiseen. Pidimme lopulta oman pienen jouluaattommekin, mikä oli ihanaa. Lisäksi kävimme katsomassa Hitmanin. Olipas todella jouluinen elokuva, heh vain! Oli kuitenkin ihan mielenkiintoista nähdä pelihahmo valkokankaalla. Tuli jopa vähän outo olo silloin, kun kuvakulma oli sama kuin pelissä ja hahmo käveli juuri samoin kuin pelissä. Aivan kuin olisi ollut itse pelaamassa.

Tapasin myös erään posiolaisen kaverini, johon tutustuin yli vuosi sitten Posion-matkalla. Oli hyvin jännä tavata hänet, enkä olisi uskonut, etten oikeastaan ole aiemmin ollut hänen seurassaan kuin parin päivän ajan. Kävimme shoppailemassa. Yritin esitellä Oulua. Onneksi en ollut niin hukassa kuin yleensä.

Kotikonnuille Kristiinaan tulin perjantaina junalla ja bussilla. Tutulla bussikuskilla oli tonttulakki päässä. Näin matkalla Mietaan nuorisoseuran ensimmäisen kerran moneen vuoteen, ja oli päästä itku.

Kotiin oli outo palata. Kaikki vanhat rutiinit olivat vielä tallella, mutta ne olivat muuttuneet. Yritin avata jääkaappimme oven väärästä kohdasta, koska Oulussa on erilainen jääkaappi. Laitoin mandariininkuoret karkeajätteeseen, koska Oulussa meillä on sen paikalla biojäteastia. Ovenkahvat ja valonkatkaisijat tuntuivat oudoilta käteen, koska Oulussa on eri malliset.

Olen tainnut alkaa kotiutua Ouluun ja vieraantua Kristiinankaupungista. Sanon Kristiinaakin jo usein Kristiinankaupungiksi. Mutta kun kaikki muutkin sanovat, kaikki ulkopuoliset; eivät ne ymmärrä, jos alan puhua Kristiinasta. Hyvähän kai on, että olen alkanut kotiutua Ouluun. En ole liian kiinni Kristiinassa.

Nyt on tosin jo alkanut tuntua, etten malttaisi millään lähteä täältä pois. Toisaalta Oulusta lähtiessä en olisi millään malttanut lähteä sieltä tänne. Minusta juuri siksi ei kannatakaan käydä liian useinkaan kotona, jos haluaa sopeutua uuteen paikkakuntaan: Juuri kun alkaa tottua uuteen paikkaan, lähteekin käymään kotona. Kun alkaa tottua olemaan kotona eikä haluaisi enää lähteä pois, pitääkin mennä.

Toisaalta ihailen myös heitä, jotka käyvät usein kotona ja pitävät tiiviisti yhteyttä vanhempiinsa. Aivan kuin he viihtyisivät paremmin kotona kuin minä.

Itse kaipasin jo kauan päästä täältä pois. Halusin omaa itsenäisyyttä ja omaa rauhaa. En jaksanut sitä, että aina oli joku perheenjäsenistä näkemässä, mitä teen. Aina piti selittää jollekin, varsinkin isälle, aina isä oli paheksumassa kaikkea.

Mitä mahdollisuuksia!

2007-12-26T22:53:00.000+02:00

Jospa vihdoin alkaisin kirjoittaa aktiivisesti blogia. Pelkään vain, että paljastan itsestäni vahingossa liikoja. Olen aivan vainoharhainen, että sitten blogiani lukee hän ja hän ja sitten tuo ja tuo loukkaantuu tai suuttuu tai ihmettelee. Miten ihmiset pystyvät olemaan omia itsejään blogiteksteissään? Pystyvätkö he kirjoittamaan siitä, mistä haluaisivatkin, vaikka tietävät kaikkien näkevän sen?

Kuningas Don Rosa teki taas paluun ja tuli uudelle vierailulle Keskisille. Kuulin taas siitäkin hieman liian myöhään, enkä voinut vain yhtäkkiä lähteä Tuuriin. Onneksi veljeni sitten lähti sinne siskoni ja kavereidensa kanssa. Don Rosa oli sanonut siskolleni "Get the camera ready!" ennen kuin oli kirjoittanut nimikirjoituksen veljeni ostamaan kirjaan. Rosa oli kirjoittanut nimikirjoituksen huolellisen tarkasti ja vielä viimeistellyt sen lisäilemällä kaikenlaisia koukeroita sopiviin kohtiin. Olen ylpeä veljestäni ja siskostani. Ihan kuin minäkin olisin nyt nähnyt Don Rosan.

Keskisillä oli tapahtunut myös jotain omituista: Kaksi pissistä oli tullut, nipistänyt veljeni kaveria takapuolesta ja lähtenyt pois.

Otin myös vähän selvää sanomalehdistä. Oikeastaan iltapäivälehdet ovat vain osittain "keltaista lehdistöä". Kuulin lisäksi eräältä ystävältäni, että Ilta-Sanomat, Hesari ja Nelonen kuuluvat samaan yhtiöön! Ahaa, siis Ilta-Sanomat olikin alun perin Helsingin Sanomien iltapainos. Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat taas kuuluvat Sanoma Osakeyhtiöön, joka kustantaa lisäksi esimerkiksi Taloussanomia ja omistaa nykyään Huuto.netin. Sanoma Oy puolestaan on osa SanomaWSOY:tä, johon myös Nelosen omistava yhtiö kuuluu! MTV3, Iltalehti ja Kauppalehti taas kuuluvat kaikki Alma Mediaan. Mielenkiintoista kovin.

Kalevastakin etsin lisää tietoa. Se on joskus ollut nuorsuomalainen puoluelehti. Uskaltaisinkohan hakea Kalevaan kesätöihin? Kirjoitin jo hakemuksenkin kyllä valmiiksi. Ensimmäisen vuoden suomen kielen opiskelijalla tuskin on paljon mahdollisuuksia päästä sinne, mutta täytyy ainakin yrittää.

Olisikohan siitä jotain hyötyä, että minusta tuli ainejärjestömme lehden toinen päätoimittaja? En ole kyllä vielä ehtinyt edes aloittaa koko pestiä. Vaikuttaa kyllä mukavalta hommalta, suunnittelin jo juttujakin valmiiksi. Leikin myös hieman taitto-ohjelmalla, sillä olisi hienoa saada vähän uudistuksia lehden taittoon.

Muutenkin pitäisi hakea kesätöitä. Se mahtaakin sitten olla stressaavaa! Onneksi Oulussa on varmaan enemmän paikkoja kuin Kristiinankaupungissa. Sitä paitsi Oulussa ei tarvitse alinomaan käyttää ruotsin kieltä, heh. Olisi kyllä hienoa viettää kesä siellä, olisi varmasti enemmän tekemistä ja näkemistä kuin Kristiinankaupungissa. Pentti Nieksenin sanoin: "Mitä mahdollisuuksia! Mitä mahdollisuuksia!"

Kuningas jäi näkemättä

2007-09-23T15:56:00.000+03:00

Voi Vimpeli. Don Rosa oli ollut jakamassa nimikirjoituksia Keskisten kyläkaupassa perjantaina ja lauantaina. Miksi kuulin siitä vasta nyt? Ennen olin niin suuri Aku Ankan lukija ja varmasti kuulin jokaisesta Don Rosan Suomen-vierailusta. Rosahan on mielestäni edelleen Kuningas, vaikka en Akua luekaan. Olisihan minun pitänyt Kuninkaan paluusta kuulla.

Kaikkein ironisinta tässä lienee se, että poikaystäväni aikoi käydä Vimpelissä perjantaina. Sieltä olisi ollut suorastaan naurettavan lyhyt matka Tuuriin. Entisessä elämässämme tapasimme muutenkin vierailla Keskisillä säännöllisesti, mutta täältä Oulusta ei sinne niin vain lähdetäkään. Nyt olisi ollut juuri sopivasti hyvä tilaisuus. Miksi minulta meni ainutlaatuinen tilaisuus sivu suun? Voi tietenkin olla, etten kuullut Don Rosan vierailusta siksi, etten asu enää Keskisten Ykköset-lehden levikkialueella. Olisi kuitenkin voinut uskoa tiedon löytyvän jostain muualtakin.

Aivan kuin muutenkin eläisin jonkinlaisessa uutispimennossa nyt, kun olen muuttanut Ouluun. En minä ole koskaan seurannut kovin aktiivisesti yhteiskunnallisia asioita, mutta kyllä minä sentään olen asioista selvillä pysynyt. Ei, en ennenkään katsonut uutisia, kun en katsonut televisiotakaan. Ennen kuitenkin ostin Ilta-Sanomia. Vaikka ne ovatkin niin sanottua keltaista lehdistöä, niiden avulla kyllä pysyin hyvin selvillä maailman tärkeistä ja vähemmän tärkeistä tapahtumista. Tietenkin myös Pohjalainen tuli meille kotiin, ja Helsingin Sanomia luin koulussa. Miksi en nykyään Kalevaa lukevana tiedä enää mistään mitään?

Ilta-Sanomia voisi tietenkin lukea verkkosivuiltakin. Se ei kuitenkaan ole ollenkaan sama asia. Kuten eräs ystäväni hiljattain kommentoi, tietokoneen ruudulta on vaikea lukea. Lehden lukeminen on aivan oma tapahtumansa, johon liittyy oma, ainutlaatuinen kontekstinsa. Pahimpina nörttiaikoinani käytin lehdenlukutuokioita keinoina irrottautua hetkeksi tietokonemaailmasta.

Pitäisikö alkaa taas ostaa Ilta-Sanomia, lukea Akua ja tilata Hesari?